Kun sinulla on 2 pientä lasta ja koira. jonka täytyy päästä ulos ennen kello 7:ää aamulla, ei ole helppoa luoda aamurituaaleja joilla saisi aloitettua tehokkaan ja rennon päivän. Viimeisten parin vuoden ajan toimiessani yksitysyrittäjänä olen onnistunut omaksumaan muutamia tapoja, jotka auttavat minua keskittymään tulevaan päivään.

Sleep-Well

1. Hyvä uni

Herääminen hyvin nukutun yön jälkeen tekee suuren eron päivääni, enemmän kuin mitkään erityiset aamurutiinit. Aikaisemmin menin usein nukkumaan liian myöhään, heräsin väsyneenä aamulla ja hyppäisin kuumaan suihkuun virkistymään. Sen jälkeen ajoin vielä tuhrusilmäisenä töihin ja aloitin päiväni juomalla useita kuppeja kahvia jotta pysyisin virkeänä!

Yli vuoden ajan olen mitannut unen laatua yöllä sormessa pidettävän Ouraring :in avulla ja olen sitä kautta oppinut nukkumaan paremmin. On tärkeää mennä nukkumaan aktiivisen päivän jälkeen väsyneenä eikä liian myöhään (viimeistään kello 11 illalla). 6-8 tunnin yöunet riittävät hyvin kunhan unestani vähintään tunti on palauttavaa syvää unta. Hyvän unen vihollisia ovat: myöhäinen raskas illallinen, alkoholi, stressi tai muut mieltä painavat asiat.

 

Breakfast

2. Aamiainen

Olen muuttanut aamiaistani monia kertoja vuosien varrella: koko lapsuuteni Suomessa meillä nautittiin aamiaiseksi puuroa marjoilla lisänä keitetty muna. Saksassa asuttujen vuosien aikana opettelin syömään aamulla jogurttia ja müsliä sekä juomaan lasin monivitamiini mehua. Saksasta muutimme etelä Euroopaan, jossa aamiainen muuttui makeaksi: joskus croissant, joskus suklaa muroja, aina tuoremehun kanssa ja usein lisänä myös herkullinen maitokahvi tai cappucino.

Viimeksi, nyt terveyssyistä, vaihdoimme taas aamiaismenuun: palanen paahdettua ruisleipää, 5 saksanpähkinää ja kuumaa inkivääri sitruuna vettä. Päälle pieni espresso avaamaan silmät! Kuituja leivästä, hyvää energiaa ja rasvoja pähkinöistä yhdistettynä inkiväärin ja sitruunan puhdistaviin vaikutuksiin tekee tosi hyvää aamuisin.

 

Malasana-Spiderman

Squat (Malasana) and Spiderman (Photo: Gotta Joga)

3. Jooga

Kun perhe lähtee pois kotoa töihin ja kouluun, levitän joogamattoni lattialle ja teen 20-30 minuutin joogaharjoituksen. Valitsen yhden harjoituksen Gotta Jogasta ja teen samaa harjoitusta kolmen aamun verran. Tai sitten teen vain 10 aurinkotervehdystä ja joitain venytyksiä riippuen siitä miltä ruumis ja mieli aamulla tuntuvat.

Muutama asento jonka teen joka ikinen päivä: alaspäin katsova koira, joka  venyttää ja tuo verta aivoihin (Adho Mukha Svanasana), kyykky asento joka venyttää pohkeet ja rentouttaa (Malasana) sekä jonkun lonkkia avaavan asennon esim. kuvassa olevan Spidermanin.

When the family leaves the house, I jump immediately on my yoga mat and do a 20-30 minute yoga routine. I select one class from Gotta Joga and do the same exercise for 3 mornings in a row. Sometimes I will just do10 sun salutations and some stretching depending on where my body and mind need stimulation. Some postures I do everyday are: downward facing dog (Adho Mukha Svanasana), a squat (Malasana) and hipopening deep lunge poses (Spiderman).

Breathing in supine position (Photo: Gotta Joga)

4. Hengittäminen

Asana harjoituksen jälkeen teen pranayama hengitysharjoituksen jota kutsutaan neliö (tasa) hengitykseksi. Teen sen joko istualtaan joogapalikan päällä tai maaten selälläni savasana asennossa.

Hengitän ulos laskien viiteen, pidätän hengitystä laskien viiteen, hengitän sisään laskien viiteen ja pidätän taas hengitystä laskien viiteen, sitten aloitan harjoituksen uudelleen. Kokeile mikä rytmi sopii sinulle ja jätä hengityksen pidätykset pois jos ne eivät tunnu hyvältä. Älä pakota.

 

Morning Pages (Photo: Pixabay)

Morning Pages (Photo: Pixabay)

5. Kirjoitan  “Aamu Sivuja”

Joskus kun jooga ja hengitys ei maistu, kirjoitan ennen töihin ryhtymistä aamusivuja. Opin tavan Julia Cameronin kirjasta.  “Artist’s Way“.

Aloitan päivän kirjoittamalla 3 sivua vapaata tekstiä, ajattelematta sen kummemmin mitä kirjoitan. Usein se on vain “tee-se” lista tälle päivälle. Joskus voin kirjoittaa asoista, joista olen kiitollinen, joskus sivut ovat yhtä valitusta tai ryöppyävää tekstiä tehden huomioita itsestäni ja ympäristöstäni.

Nämä aamurituaalit ovat auttaneet minua toimimaan tietoisemmin päivän mittaan!

Mitkä tavat ovat auttaneet sinua aamuisin?

Miten sinä aloitat päiväsi?

 

 

Maija (white T-shirt) with Gotta Joga teacher Anu Visuri

Maija (white T-shirt) with Gotta Joga teacher Anu Visuri

Article by:

Maija Airas-Ceri,

Founder

Gotta Joga

 

 

 

 

 

 

Sources:

https://ouraring.com/

https://www.ekhartyoga.com/articles/the-square-breath-samavritti-ratio

Morning Pages

 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *